sunnuntai, 1. tammikuuta 2012

Till We Meet Again

Aamulla poltettiin viimeinen joulukuusenkynttilä. 
Sen jälkeen kuusi purettiin juhla-asustaan, koristeet (ja uudet aleostot) pakattiin laatikoihin, jouluvalot setvittiin. Myös joulukirjat ja lehdet on nyt varastoitu, joten herkkureseptien kirjaaminen jäi sittenkin ensi jouluun.


Kuusi jatkaa vielä elinkaartaan pihapuuna. Olemme joka vuosi kantaneet kuusen pihakivien väliin, missä se on saanut vihertää kevääseen asti. Mukava näkö+puulisä nuorelle tontillemme.
Kuusi on muuten näppärää viedä ulos pressun, tai vaikkapa parivuoteen lakanan avulla. Eli rullaa matot pois kulkuväylältä, levitä pressu lattialle kuusen viereen, kaada kuusi pressun päälle ja kanna ulos "riippumattotyyliin". Toimii myös yksin, kun vedät pressua perässäsi.


Kiitos kaikille blogivieraille mukavasta joulun odotuksesta, ensi syksynä taas tavataan!

lauantai, 31. joulukuuta 2011

Joulualessa

Olen käynyt kaksi kertaa joulun alennusmyynneillä, kummallakin kerralla mukaan lähti pelkästään joulukoristeita. Mihinkäs sitä kissa karvoistaan pääsee?:)
Nämä söpöläiset ostin eilen. Lasilinnut Prismasta -70%. Neljän linnun pakkaukselle jäi hintaa 3,58€ 
Muut koristeet löysin paikallisesta sisustusliikkeestä. 
Osassa koristeita ei ollut ripustuslenkkejä, mutta sopivat nauhat löytyivät ompelulaatikosta. Minulla kun on tapana leikata talteen naisten puseroissa ja hameissa olevat ylipitkät henkarilenksut. Käyvät muuten moneen!


Iloista vuodenvaihdetta ja tähtisädetikkujen tuiketta!

perjantai, 30. joulukuuta 2011

Valkosuklaa-rommiaprikoosit

VALKOSUKLAA-ROMMIAPRIKOOSIT
1 pss kuivattuja aprikooseja
rommia
valkosuklaata (esim. Panda)

Laita aprikoosit kannelliseen rasiaan. Kaada päälle rommia (aprikoosien ei tarvitse uida rommissa). Anna mehustua yön yli, kääntele välillä rasiaa jotta aprikoosit maustuvat tasaisesti.
Nosta aprikoosit talouspaperin päälle "kuivumaan". Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Dippaa aprikoosien toinen pää suklaaseen (esim. mansikkapihdit toimivat tässä hommassa hyvin). Nosta jäähtymään tarjottimelle leivinpaperin päälle, anna jähmettyä kylmässä. Säilytä kannellisessa rasiassa, jääkaapissa tai huoneenlämmössä (Pandan valkosuklaa ei ainakaan kärsinyt jääkaappisäilytyksestä).

torstai, 29. joulukuuta 2011

Makeaa mahan täydeltä

Ennen kuin joulublogini "ovet sulkeutuvat" tältä vuodelta, kirjoitan vielä tänne talteen  joulukarkkien ohjeet. Jospa ensi vuonna ei tarvitsisi kahlata läpi jokaista joulukirjaa ja lehteä niitä etsiessäni:)
Kuvassa suklaasydämiä, valkosuklaa-rommiaprikooseja, nougat-maljoja ja minttusuklaapalloja.
Ohjeet tulevat lähipäivinä.

lauantai, 24. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua!

kuva: via

Suloista joulunaikaa kaikille!

perjantai, 23. joulukuuta 2011

torstai, 22. joulukuuta 2011

Karpalojäädyke

Jouluaaton jälkkärinä on perinteisesti nautittu karpalojäädykettä ja samalla muisteltu syksyisiä karpalosuoretkiä. Tämä jälkkäri on lapsuuskotini perintöä ja on pääsyt myös veljeni vaimon jouluherkkulistalle. Tässä siis pyytämäsi ohje, ole hyvä ja terveisiä!


Jäädyke on loistava vierasvaraherkku. Kun kaapissa vielä pitää purkin valmista kinuskikastiketta, saapi yllätysvieraat tulla.
Kuva on viime joululta, eikä ollenkaan blogitarkoitukseen otettu. Päivitän edustavamman kuvan, kunhan jäädyke pääsee pakastimesta juhlapöytään.


KARPALOJÄÄDYKE
2 dl karpaloita
4 dl vispikermaa
2 munankeltuaista
1 dl tomusokeria


Soseuta karpalot sauvasekoittimella. (Jos haluat, voit paseerata kuoret pois painelemalla soseen siivilän läpi)
Vatkaa kerma vaahdoksi. 
Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi. Lisää karpalosose joukkoon, sekoita tasaiseksi.
Lisää kermavaahto joukkoon hellästi sekoittaen.
Lusikoi seos vuokaan, peitä foliolla ja jäädytä.


Anna pehmetä 20-30 minuuttia ennen tarjolle tuontia. Kuvassa jäädyke on tarjoiltu lämpimän kinuksikastikkeen ja wiener nougat crushin kera.


* Itse teen satsista yhden pienen jäädykkeen sekä loput annosvuoissa.
* Jäädyke on uskomattoman helppo irrottaa silikonisesta vuoasta.

keskiviikko, 21. joulukuuta 2011

Pakko saada!

Tämän vuoden paketit on jo paketoitu, mutta ensi jouluksi. Pitsiteippiä, ihan pakko saada!:)
Kuva: täältä

tiistai, 20. joulukuuta 2011

Kuusikaupoilla

Ei kylläkään näin tyylikkäänä, eikä lumenvalkoisessa maisemassa.
Kuva: täältä
Mutta kuusi on nyt hankittu ja se pääsi jo suihkuukin. Hyvät ohjeet kuusen hoitoon löytyy Sarin joulublogista. Käy kurkkaamassa!

maanantai, 19. joulukuuta 2011

sunnuntai, 18. joulukuuta 2011

Adventtikalenteri

Viimeisestä adventtipussukasta löytyi aamulla koko perheen metsäretki vaahtokarkkien ja keksien kera. Myös makkarat kuuluivat pakettiin, niitä vain ei oltu tungettu pussiin:)
Mutta kun päivän keli oli mitä oli, ei avonuotio ollut mahdollinen. Metsäretki siis vaihtui  iltapala-kiusmakkaraan ja takka-vaahtokarkkikekseihin. Ei tämäkään ollut huono vaihtoehto, joulusaunasiivouksen jälkeen.