maanantai 31. lokakuuta 2011

tiistai 25. lokakuuta 2011

Glögiä ja juustoja?


Kylläpäs alkoi tehdä mieli glögiä ja juustoja! Kehtaiskohan jo järjestää glögikekkerit...?

maanantai 24. lokakuuta 2011

Tonttupaja testaa, osa 2

Edellisen postauksen leivontatyylillä valmiista torttutaikinasta jäi kovasti hukkapaloja. Meillä tuo kokeilu tehtiin viikonlopun "herkkuaamiaiselle" ja laitoin tuolloin loput taikinapalat muovipussissa jääkaappiin. Sieltä leivoin ne seuraavana päivänä kahvin kaveriksi.

Kaulin jääkaappikylmän taikinamytyn levyksi, ja otin siitä taas piparimuoteilla paloja. Lasinpohjalla pyöräyttäen syvennys palan keskelle. Kuten alla olevasta kuvasta saattaa näkyä, voimaa on käytetty: etummaisessa kukassa näkyy teksti "Iittala":) Samalla reunat nousivat hieman kuppimaisesti ylös, joten hillo oli helppo laittaa ja paistettassa myös pysyi. Tällä kertaa ladoin tortut suoraan pellille leivinpaperin päälle. Lehtevyys tietenkin hieman kärsi moneen kertaan kaulitsemisesta, mutta kiva kokeilu oli tämäkin. Ja mikä tärkeintä, kaikki hukkapalat tuli käytettyä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tonttupaja testaa

Pienimuotoisen pakastininventaarion yhteydessä löytyi torttutaikinaa, ja päätin kokeilla joskus näkemääni ideaa piristääkseni kipeää pikkutonttua. Torttutaikinasta piparimuotilla paloja (käytin tähteä ja kukkaa), cocktaillasin pohjalla syvennys keskelle, taikinapalat kevyesti voideltuun muffinssipeltiin, voitelu munalla ja keskelle reilusti hilloa. 
Ensimmäinen ongelma tuli kokosuhteissa. Tavallinen muffinssipelti oli piparimuoteilleni liian iso, joten kuvissa on käytetty pikkumuffinssipeltiä. En painanut taikinaa syvennysten pohjaan asti, sillä se olisi mennyt kovin suppuun. Joten taikina jäi keskeltä ikäänkuin roikkumaan ilmaan. Hilloa oli helppo laittaa ja uskoin sen pysyvän leivonnaisissa hyvin. Uuniin laitettaessa kaikki näyttikin mallikkaalta. 
Yllätyksekseni tähdet toimivat parhaiten. Kukkien onnistumisprosentti oli fifty-sixty, ongelmana oli kukkien kellahtaminen syvennykseen paiston aikana, jolloin ne keikkuivat myös lautasella. Hillo kuitenkin pysyi kaikissa ja täysin puolueellinen testiryhmä tykkäsi. Tämä vaatii vielä tuotekehittelyä, mutta oli veikeää leipoa luumutorttuja näinkin.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Piparilonkero?!

Kuva: täältä
Perjantain kunniaksi perjantaijutut... Tällaista on nyt siis tarjolla. Kiertelen kaupan juomahyllyjä niin kovin harvoin, että tämäkin kummallisuus piti bongata ruotsalaisesta blogista. Mutta aika veikeä joulusaunajuomaksi. Makukokemuksia?

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Mistä on joulun odotus tehty?

Joulukahvista, suklaanameista, kynttilöistä ja joululehdistä. 
Niistä on joulunodotukseni tehty. (Ja nyt niitä kaikkia taas saa, jihuu!!)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kattellaan!

Kun meidän perheessä halutaan tehdä jotain, mutta ei olla ihan varmoja sen toteutumisesta, toteamme miehen kanssa "kattellaan!" Se pitää sisällään tiedon, että asia on otettu käsittelyyn ja saatta jopa toteutua. Tai sitten ei. Näin lupaan myös tämän joulublogin suhteen. Kattellaan siis!:)
Kuvassa joulu 2010 pähkinänkuoressa: pelejä, glögiä ja loikoilua.