maanantai 28. marraskuuta 2016

Joulukirjavinkki

Jos et ole vielä huomannut, niin Kanelia ja kardemummaa -blogin puolella on käynnissä makoisa joulukirja-arvonta. Emma Iivanaisen Emman makea joulu on täynnä herkkuja omaan joulupöytään, lahjaksi ja joulukodin koristeeksi. 


Kirjassa on lukuisia kekseliäitä ideoita, taidokkaita leivonnaisia ja houkuttelevia kuvia. Kirja sisältää ohjeita niin aloittelevalla leipojalle kuin pidemmällekin ehtineelle harrastajalle. Ja kauniita kuvia katselee ilokseen, vaikka oma jauhopeukalo ei kaikkeen taipuisikaan.



Arvonta-aika päättyy torstaina 1.12.2016, joten nyt kipin kapin osallistumaan ja tavoittelemaan kirjaa joko itselle tai joululahjaksi! Pääset osallistumaan arvontaan tästä linkistä.


Onnea matkaan!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kohti ensimmäistä adventtia

Meillä joulufiilistelijöille joulunaika on ollut käsillä jo pitkään, mutta niin se vaan on ihan virallinenkin joulukausi alkamassa. Sunnuntaina on aika sytyttää ensimmäinen adventtikynttilä. 


Nykyään adventtiaikaan kuuluu iloinen yhdessäolo ja jouluvalmistelut, mutta ennen vanhaan jouluun liitettiin valmistumisaika, jonka tunnusmerkkeinä olivat askeettinen elämä, rukoukset ja kirkossakäynti (Tarja Tuulikki Laaksonen: Hyvää Joulua - Tietoa ja tarinoita joulun tunnusmerkeistä). Myös jokaisella adventtikynttilällä on oma merkityksensä.


Meillä on jo kynttilät valmiina, sillä pääsin tutustumaan Maria Drockilan Kynttiläpajan tuotteisiin kirjoittaessani Kauppakeskus Veturin blogiin. Käy kurkkaamassa ihanaa kynttilävalikoimaa täällä, sieltä selviää myös adventtikynttilöiden symboliikka.

Tunnelmallista tulevaa adventtia!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Adventtikalenteri

Ensimmäinen adventti on reilun viikon päästä. Niin se joulu sieltä taas saapuu, ihanaa! Mutta että näin pian, kääk... Meillä kaivettiin jo esiin adventtikalenteri, perheemme jouluperinne. 
Adventtikalenterin ideana on, että sieltä löytyy puuhaa koko perheelle. Jotta joulukiireiden keskellä tulisi puuhasteltua joulujuttuja perheen kanssa yhdessä, ainakin joka adventtisunnuntai. Kalenterista on vuosien varrella löytynyt askartelutarvikkeita joulukorttien tekoon, joululeffa asiaankuuluvin herkuin, lautapeli, piparkakkumuotteja leivontapäivän kera, vaahtokarkkeja takassa paahdettavaksi, jouluinen satukirja, glögihetki nuotiolla.
Adventtikalenterin avaamista edeltää aina adventtikynttilän sytyttäminen. Yleensä laulaa lurautamme myös säkeistön "Nyt sytytämme kynttilän" -adventtilaulusta. Mukava ja odotettu perinne.

Ihanaa jouluun valmistautumisen aikaa!

maanantai 14. marraskuuta 2016

Joulukirjavinkki

Ihan pakko tulla vielä tällekin puolelle vinkkaamaan, että nyt on mahdollisuus voittaa Olga Temosen tunnelmallinen Olgan joulu -kirja itselleen! 
Pääsin tutustumaan Suomalaisen Kirjakaupan jouluisiin uutuuskirjoihin kirjoittaessani postausta Kauppakeskus Veturin blogiin. Samalla sain arvottavaksi ihastuttavan Olgan joulu -kirjan.
Voit osallistua kirja-arvontaan Kauppakeskus Veturin blogissa, pääset sinne tästä. Arvonta-aika päättyy 22.11.2016 klo 24. Palkinto postitetaan arvonnan voittajalle, joten voit osallistua arvontaan mistä päin Suomea tahansa.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Ei pakkopullaa!

Tiistaina ilmestyneessä Iltalehden Ilona-joulunumerossa on juttua Piparkakku-joulublogista sekä meidän joulustamme. Tai oikeastaan jouluvalmisteluistamme, sillä minusta parasta joulussa on juurikin sen odotus ja siihen valmistautuminen kaikessa rauhassa.



Joten mukavaa ja kiireetöntä joulunodotusta kaikille joulublogin kävijöille!


Ps. Jos pidät joulublogia, jota en ole vielä huomannut päivittää sivun oikean reunan joulublogilistaan, niin vinkkaa ihmeessä viestillä!

tiistai 1. marraskuuta 2016

Joulumaailmassa

Glögiä, joululauluja, kuusi ja koristeita. Ihanaa joulutunnelmaa myymälän täydeltä, marraskuussa. Aivan loistavaa!
Tänään avautui paikallisen Sisustusliike Dreamsin perinteinen Joulumaailma. Tarjolla on joulusisustusta, lahjaideoita sekä tietenkin ihanaa joulufiilistelyä.
Tämänvuotiset sävyt näyttävät olevan melko maanläheisiä. Ruskeaa, valkoista, harmaata, mutta onneksi myös ripaus punaista. Sopivasti glitteriä, pehmeitä materiaaleja, ihania taljoja.





Mitä itselleni sitten tarttui mukaan? Pieni sarvikoriste ja ihanan rouheita kukkaruukkuja. Vielä kun löytäisin hyasintteja!

Ps. Dreamsin joulutuotteita löytyy myös verkkokaupasta täältä.