lauantai 31. joulukuuta 2011

Joulualessa

Olen käynyt kaksi kertaa joulun alennusmyynneillä, kummallakin kerralla mukaan lähti pelkästään joulukoristeita. Mihinkäs sitä kissa karvoistaan pääsee?:)
Nämä söpöläiset ostin eilen. Lasilinnut Prismasta -70%. Neljän linnun pakkaukselle jäi hintaa 3,58€ 
Muut koristeet löysin paikallisesta sisustusliikkeestä. 
Osassa koristeita ei ollut ripustuslenkkejä, mutta sopivat nauhat löytyivät ompelulaatikosta. Minulla kun on tapana leikata talteen naisten puseroissa ja hameissa olevat ylipitkät henkarilenksut. Käyvät muuten moneen!

Iloista vuodenvaihdetta ja tähtisädetikkujen tuiketta!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Valkosuklaa-rommiaprikoosit

VALKOSUKLAA-ROMMIAPRIKOOSIT
1 pss kuivattuja aprikooseja
rommia
valkosuklaata (esim. Panda)

Laita aprikoosit kannelliseen rasiaan. Kaada päälle rommia (aprikoosien ei tarvitse uida rommissa). Anna mehustua yön yli, kääntele välillä rasiaa jotta aprikoosit maustuvat tasaisesti.
Nosta aprikoosit talouspaperin päälle "kuivumaan". Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Dippaa aprikoosien toinen pää suklaaseen (esim. mansikkapihdit toimivat tässä hommassa hyvin). Nosta jäähtymään tarjottimelle leivinpaperin päälle, anna jähmettyä kylmässä. Säilytä kannellisessa rasiassa, jääkaapissa tai huoneenlämmössä (Pandan valkosuklaa ei ainakaan kärsinyt jääkaappisäilytyksestä).

torstai 29. joulukuuta 2011

Makeaa mahan täydeltä

Ennen kuin joulublogini "ovet sulkeutuvat" tältä vuodelta, kirjoitan vielä tänne talteen  joulukarkkien ohjeet. Jospa ensi vuonna ei tarvitsisi kahlata läpi jokaista joulukirjaa ja lehteä niitä etsiessäni:)
Kuvassa suklaasydämiä, valkosuklaa-rommiaprikooseja, nougat-maljoja ja minttusuklaapalloja.
Ohjeet tulevat lähipäivinä.

torstai 22. joulukuuta 2011

Karpalojäädyke

Jouluaaton jälkkärinä on perinteisesti nautittu karpalojäädykettä ja samalla muisteltu syksyisiä karpalosuoretkiä. Tämä jälkkäri on lapsuuskotini perintöä ja on pääsyt myös veljeni vaimon jouluherkkulistalle. Tässä siis pyytämäsi ohje, ole hyvä ja terveisiä!

Jäädyke on loistava vierasvaraherkku. Kun kaapissa vielä pitää purkin valmista kinuskikastiketta, saapi yllätysvieraat tulla.
Kuva on viime joululta, eikä ollenkaan blogitarkoitukseen otettu. Päivitän edustavamman kuvan, kunhan jäädyke pääsee pakastimesta juhlapöytään.

KARPALOJÄÄDYKE
2 dl karpaloita
4 dl vispikermaa
2 munankeltuaista
1 dl tomusokeria

Soseuta karpalot sauvasekoittimella. (Jos haluat, voit paseerata kuoret pois painelemalla soseen siivilän läpi)
Vatkaa kerma vaahdoksi. 
Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi. Lisää karpalosose joukkoon, sekoita tasaiseksi.
Lisää kermavaahto joukkoon hellästi sekoittaen.
Lusikoi seos vuokaan, peitä foliolla ja jäädytä.

Anna pehmetä 20-30 minuuttia ennen tarjolle tuontia. Kuvassa jäädyke on tarjoiltu lämpimän kinuksikastikkeen ja wiener nougat crushin kera.

* Itse teen satsista yhden pienen jäädykkeen sekä loput annosvuoissa.
* Jäädyke on uskomattoman helppo irrottaa silikonisesta vuoasta.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Pakko saada!

Tämän vuoden paketit on jo paketoitu, mutta ensi jouluksi. Pitsiteippiä, ihan pakko saada!:)
Kuva: täältä

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kuusikaupoilla

Ei kylläkään näin tyylikkäänä, eikä lumenvalkoisessa maisemassa.
Kuva: täältä
Mutta kuusi on nyt hankittu ja se pääsi jo suihkuukin. Hyvät ohjeet kuusen hoitoon löytyy Sarin joulublogista. Käy kurkkaamassa!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Adventtikalenteri

Viimeisestä adventtipussukasta löytyi aamulla koko perheen metsäretki vaahtokarkkien ja keksien kera. Myös makkarat kuuluivat pakettiin, niitä vain ei oltu tungettu pussiin:)
Mutta kun päivän keli oli mitä oli, ei avonuotio ollut mahdollinen. Metsäretki siis vaihtui  iltapala-kiusmakkaraan ja takka-vaahtokarkkikekseihin. Ei tämäkään ollut huono vaihtoehto, joulusaunasiivouksen jälkeen.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Jouluinen viirinauha

Tänä vuonna pukinkonttiin ei valmistunut käsitöitä, herkkuja kylläkin. Kotiin sentään tein virkatun viirinauhan, joka koristaa puna-valkoisen jouluasun saaneen pikkuhuoneen (=kirjastohuoneen eli siis äidin romuhuoneen) seinää. 
Tonttupajassa viimeinen valmisteluviikko vierähtää käyntiin leipomispuuhissa ja lahja- lemon curdeja tehden. Mahdollisimman stressivapaita valmisteluja kaikille!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Joulutunnelmia, osa 2

Suklaaherkkuja ja churroja,
 
valinnan vaikeutta.
Oksia joka lähtöön,
kultaista joulua.
Adventtimarkkinoita päivällä ja illalla.
Näistä oli meidän perheen Trierin joulumarkkinamatka tehty!

torstai 15. joulukuuta 2011

Joulutunnelmia Trieristä

Ihania joulukukkia,
hauskoja asetelmia,
Risutöitä ja havuköynnöksiä. Paaaaljon havuköynnöksiä.
Tunnelmallisia iltoja,
sekä tietenkin mistelin oksia. 
(Itselleni oli yllätys, että misteli on puoliloisiva, ulkonäöltään pallomainen pensas. Se elää lehtipuiden oksilla ja erottuu parhaiten talvella, kun isäntäpuu on lehdetön.)

Joulutunnelmaan pääsi siis varsin hyvin myös ilman lunta. Vielä kun onnistuisi säilyttämään saman tunnelman täällä kaatosateessa...

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Terveisiä Trieristä!


Kotiuduimme yöllä joulumarkkinamatkalta Saksan Trieristä. 
Laukut (joulukoristeineen) odottavat vielä eteisessä, päivän ohjelmassa siis purkamista ja pyykkäämistä. Sitä ennen kuitenkin keitän kahvit ja käyn lukemassa kivat kommenttinne (sain blogin ajastintekstit toimimaan matkan ajaksi, jihuu!). Samalla koitan päästä viivalle muiden joulublogien kuulumisista. Palataan siis!:)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Christmas Tree Brownies

Kuva via Pinterest

Hauska idea lasten joulukekkereihin. Tosin pikkutontuille saattaisi tulla aikamoinen sokerihumala näistä pläjäyksistä!