Kuva täältä
maanantai 31. joulukuuta 2012
maanantai 24. joulukuuta 2012
Hyvää Joulua!
Kuva täältä
Iloista, rauhallista, hauskaa, lämpöistä, tunnelmallista, maukasta ja rentouttavaa joulua kaikille!
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
lauantai 22. joulukuuta 2012
perjantai 21. joulukuuta 2012
torstai 20. joulukuuta 2012
tiistai 18. joulukuuta 2012
Kiitos tästä vuodesta!
Nyt on taas se aika vuodesta, kun pitäisi keksiä lahjoja opettajille, ohjaajille, kerhotädeille jne. Itse suosin "katoavia" lahjoja, ts. jotakin syötävää tai käytettävää, joka ei turhaan täytä kaappeja ja jää tasoille pölyyntymään. Sitä kun harvoin tietää saajan sisustusmakua.
Tänä vuonna lahjapussukoihin sujahti mm. paikallistilan glögiä ja kauniisti pakattuja suklaakonvehteja. Myös kukat, kynttilät, servetit, kauniisti pakatut "erikoiset" palasaippuat, joulukahvi / tee ja itseleivotut pikkuleivät ovat melko turvallisia valintoja. Ollessani itse opetustyössä ilahduin edellisten lisäksi myös viinipullosta tai kuohuvasta, mutta alkoholin antaminen on aina vähän kinkkinen juttu. Toisaalta, jos itse ei käytä alkoholia, voi sen aina antaa eteenpäin.
Ihanaa joulunalusviikkoa!
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Kuusikaupoilla
Kävimme ostamassa kuusen tänä vuonna poikkeuksellisen hyvissä ajoin. Sisälle se on tarkoitus tuoda vasta ensi viikonloppuna. Kuusikauppias arveli, että joulukuuset saattavat tänä vuonna jopa loppua kesken suuren lumimäärän vuoksi, hui!
Hyvät ohjeet joulukuusen hoitoon löydät Sarin joulublogista täältä.
Mukavaa 3. adventtia!
perjantai 14. joulukuuta 2012
maanantai 10. joulukuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)