lauantai 3. joulukuuta 2016

Uutta joulumusiikkia

Rakastan joululauluja ja aloitan niiden kuuntelun sujuvasti heti syksyn tullen. Alkuun fiilistelen kevyellä ja iloisella otteella, ehdottomia suosikkejani ovat Diana Krall ja Michael Bublé. Hartaimmat joululaulut, ne kyyneleen silmäkulmaan tuovat, jätän jouluaaton tuntumaan.

Vaikka pidän monenlaisesta musiikista, olen tylsän konservatiivinen joululaulujen suhteen. Kun kuulin ensimmäisen kerran laulaja-lauluntekijä Aino Vennan uudelleen säveltämän version Joulupukki suukon sai -kappaleesta, en ollut ihan varma tykkäsinkö. Biisin vähän rautalankamainen poljento ei oikein iskenyt. Onneksi pääsin myöhemmin tutustumaan koko Aino Vennan Joulu -albumiin, kiitos Stupido Recordsin. Tässä on nimittäin joululevy, joka vain paranee jokaisella kuuntelukerralla!

Kuva: Ulla Kokki, tyyli: Paavo Halonen
Marraskuussa ilmestyneessä Aino Vennan Joulu -albumissa Aino Venna on ottanut käsittelyynsä nipun tuttuja joululauluja. Vennan musiikissa on totuttu kuulemaan vaikutteita muun muassa ranskalaisista chansoneista sekä vanhasta rock and roll -musiikista. Samettiääninen Venna on säveltänyt kolmanneksen levyn kappaleista uusiksi. 

Tällä joululevyllä on muuten taatusti tyylikkäin kansi! Se jo lupaa jotakin erikoista ja yllättävää upealla tavalla toteutettuna. Levyn viipyilevä tunnelma suorastaan vaatii seurakseen punaviiniä ja tummaa suklaata. Levyn 11 kappaleen joukosta löytyy muun muassa Avaruus, uusi kaunis suomalaistulkinta tutusta ikisuosikista Walking in the Air -kappaleesta. Omaksi suosikikseni taisi nousta Happy Xmas.

Musiikin täyttämää joulun odotusta uusien ja vanhojen joululaulujen parissa!

8 kommenttia:

  1. Bublé soi nytkin läppäissä. Ihana, paras joulun tuoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joulumusiikki on yksi tärkeimpiä joulufiiliksen tuojia, ellei jopa tärkein:) Ihanaa iltaa sinne!

      Poista
  2. Kiitos tästä vinkistä, pikakuuntelun jälkeen tuntuu että pidän kovin:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä jouluuuun kuuluu ehdottomasti joululaulut, niitä kuuntlen laidasta laitaan ja pitkin päivää.

    VastaaPoista
  4. Kuuntelin vinkistäsi tämän levyn ja ensireaktioni oli, etten oikein tiennyt, että onko tämä mielestäni ihan kauhea vai upea levy. Kyllä se sinne upean puolelle nyt kallistuu. Levyssä on jotain tosi intiimiä, kuin Aino istuisi vieressä laulamassa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla reaktiosi, kiva kun jätit viestiä! Nyt, mitä enemmän olen levyä kuunnellut, sitä enemmän siitä koko ajan pidän. Ei välttämättä mikään helppo purtava, vaan juurikin mieleenpainuva ja myös kuuntelijaa haastava. Tervetullutta vaihtelua!

      Poista