keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Vuoden ensimmäinen joululehti

Tänään ilmestyi Kaikkien aikojen Joulu. Enhän minä tiedä oliko tämä kauppojen ensimmäinen joululehti, mutta minulle oli. Ja tämän ilmestymistä odotettiinkin innolla!
Lehden pienissä "Bloggaajan vinkki" -osioissa oli mukana myös Piparkakku-joulublogini. Alkusyksystä vastailin jouluisiin kysymyksiin ja sitten onkin vaan odoteltu. Juotu ajan kuluksi vähän glögiä, maisteltu suklaata, lurautettu parin cd:n verran joululauluja. Ai että tämä odottaminen ja pikku hiljaa jouluun valmistautuminen on vaan niin parasta!
"Joulun maut purkissa"
Lehdessä oli ottamani kuva helpoista ja nopeista kookospalloista, ihanasta retroherkusta. Näitä tehtiin lapsuudessani, ja tehdään yhä, joka joulu. Laitan ohjeen tänne lähipäivinä.

Jouluista lokakuun jatkoa siis kaikille. Ja on muuten aivan mahtavaa, että joulublogin puolella voi toivotella noin, tähän aikaan vuodesta. Jouluihmisiä onkin jo sankoin joukoin liikenteessä!

14 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän sitä itsekin alkaa jo fiilisteleen joulua. Yleensä olen ajatellut, että marraskuussa on vasta virallinen lupa, mutta pianhan se on. :) P.S. Kiitos ihanasta viestistä blogissani. Tuolla sängyssään se meidän aarre, joulutyttö, Suukkosuu nukkuu päiväuniaan. <3 Kaikki on nyt hyvin, oikein hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se minullakin yleensä tuonne marraskuun puolelle on mennyt. Tai siis silloin olen alkanut laittaa joulua kotiin, fiilistelyt on kyllä aloitettu jo huomattavasti aiemmin:D

      Ja kiitos sydäntä lämmittävästä viestistä. Olisin varmasti sulaa vahaa Suukkosuun edessä. Oikein ihanaa joulun odotusta teille! <3

      Poista
  2. Mä näin ainakin ensimmäiset joululehdet viime viikolla kaupassa. Toinen oli joku kotimainen käsityölehti ja toinen englannin kielinen. Täällä on muistaakseni ollut myös joskus esimerkiksi ruotsin tai saksan kielellä olevia joululehtiä.

    Kaikkien aikojen joululehti tulee mulle postissa, mutta muutamia muita joululehtiä aion vielä ostaa sitten, kun ilmestyvät. Yleensä ostelen tarjouksessa olevat joululehdet, mutta kyllä normaalillakin hinnalla jos on mielenkiintoisia aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin jouluiset käsityölehdet, mutta aihepiiri on tällaiselle poropeukalolle sen verran vieras, että hyllyyn jäivät. Sen sijaan kotiutan yleensä vinon pinon ruotsalaisia ja norjalaisia joululehtiä, mutta niitä ei vielä ollut tarjolla, ainakaan pikkukaupassa. Mukavia lukuhetkiä!:)

      Poista
    2. Mä näin täällä jonkun englannin kielisen joululehden, mutta ruotsalaisia en ole ainakaan vielä bongannut. Viime tai toissa vuonna Sittarissa oli muun muassa saksan kielisiä joululehtiä.

      Poista
  3. Aivan ihanalta näyttää, sekä joululehti että kookospallot! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä se jouluun valmistautuminen lähtee, lisääntyvästä herkuttelusta ja ihanista lukuhetkistä! <3

      Poista
  4. Täytyykin mennä ostamaan lehti kaupasta lähi päivinä! Ja ihanan näköisiä nuo kookospallot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani odotan, että pääsen ison kaupan ison lehtihyllyn ääreen. Itselleni nimittäin yleensä käy niin, että nämä ensimmäiset joululehdet tulee luettua hyvinkin tarkkaan, mutta sitten lähempänä joulua ei enää oikein ehdi. Kookospallot on superhelppoja, laitan ohjeen blogiin!

      Poista
  5. Nuo suklaapallurat oli meidänkin jouluherkkuja, ja sittemmin herkkuja, joita me siskokset tehtiin kahdestaan, kun päästiin koulusta kotiin, eikä kaapista löytynyt herkkuja. Kerran oltiin vain liian ahneita: pistettiin tupla-annos eikä jaksettu pyörittää taikinaa tarpeeksi. Seurauksena oli sellaiset pallurat, joista löytyi voipaakkusattumia ;D Sen jälkeen pidettiin taukoa pyöryköiden tekemisessä. Mutta nyt ne on taas joulupöydälle päässeet, herkkusuita ravitsemaan!

    Lohdullista kuulla, että muutkin kuuntelevat jo lokakuussa joululauluja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli puolestaan ystävän kanssa tapana sotkea juomalaseissa pehmeää voita, kaakaojauhetta ja sokeria. Ja siitä sitten lusikoitiin menemään, melkoiset satsit. Nyt puistattaa pelkkä ajatuskin!

      On ihanaa, kun omaan joulupöytään voi laittaa uutta ja vanhaa, juuri oman mielen mukaan. Lapset tykkäävät yhdestä, aikuiset toisesta ja sitten on koko perheen yhteisiä herkkuja. Kunhan vaan kaikki herkkusuut saavat jouluna ravintonsa!:D

      Poista
  6. Oi ihanaa! Toivottavasti tämä odottaa omassa postilaatikkosani tänään...Ihanaa nautiskelua <3

    VastaaPoista
  7. Joululehdet ovat kivoja ! Olen säästänyt muutamia vanhoja, ja ne ovat kuin uusia kun otan esiin aina joulukuussa :)

    VastaaPoista
  8. Tänään ostin Joulu Maalla lehden.
    Tuokin lehti täytyy vielä ostaa.
    Oih, kookospallot, -äiti teki (ja tekee vieläkin) joka joulu makeisia.
    Muistan parhaiten nuo sekä riisimurosuklaat.
    On sitä itsekkin joskus tullut tehytä.

    VastaaPoista